Varmistaaksemme palveluidemme korkeimman laadun käytämme pieniä tiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi. Kun käytät verkkosivustoamme, evästeetiedostot ladataan laitteellesi. Voit muuttaa selaimesi asetuksia milloin tahansa. Lisäksi se, että käytät verkkosivustomme, merkitsee suostumustasi käsitellä henkilötietojasi sähköisesti.
Back

Syvällä surulla otimme vastaan tiedon Jarmo Jääskeläisen kuolemasta.

03.01.2022

Osoitamme syvimman osanottomme Jarmo Jääskeläisen Perheelle ja Ystäville

Jarmo J.

J. Jääskeläinen syntyi  Viipurissa  vuonna 1937. Useat vuodet hän työskenteli  YLE:n julkisessa televiosiossa  toimittajana, kirjeenvaihtajana, ohjaajana ja nuorien toimittajien mentorina. Hänet tunnettiin Yle TV2:n dokumenttihankkeen  tekijänä. Hanke alkoi v.1990 ja estitti kotimaisia ja ulkomaisia dokumentteja suomalaisille katsojille.

 

J. Jääskeläisellä oli lukuisat siteet Puolaan. Hän mm. opiskeli Lodzin elokuvakoulussa. Hänen monet dokumenttielokuvat koskevat viime  vuosisadan 70-luvun ja 80-luvun Puolaa. Hän ohjasi mm. dokumenttielokuvat:  Siellä missä satakieli lauloi(1975), Ylioppilaan kuolema (1977), Lastauspaikka  (1987), Oopperan pieni ihme (1996), Pontikkapitäjä (2006) oraz Voittajat ja voitetut (2011).

 

 

Vuonna 2020 Puolan elokuvaviikko avattiin J. Jääskeläisen elokuvilla Monumentti ja Vapaus muurien takana. Tilaisuuden yhteydessä hänet palkittiin Hopeamitalilla Gloria Artis-ansioista kulttuurin alalla. Sen myönsi Puolan kulttuurin ja kansallisperinnön ministeri Jääskeläisen poikkeukselisista saavutuksista elokuva-alalla ja Puolan kulttuurin tunnetuksi tekemisestä Suomessa. Jarmo Jääskeläisen dokumenttielokuvat auttavat katsojia ymmärtämään paremmin Puolan historian avainhetkeä – Solidarisuus-liikkeen syntymistä.

 

Jarmo Jääskeläisen lukuisiin saavutuksiin kuuluu mm. Kultainen Venla 2011 elämäntyöstä ja professorin arvonimi 1998. Hän sai myös ensimmäisen Apollo-palkinnon DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaalilla vuonna 1996. Joulukuussa 2021 J. Jääskeläinen sai tiedon Krakovan elokuvafestivaalilta Lohkäärmeiden lohikäärme-palkinnon saamisesta. Tätä palkintoa myönnetään vuodesta 1998 dokumenttielokuvien ja anonyymielokuvien tekijöille, joiden työllä  on ollut merkittävä vaikutus tämän tyyppisen elokuvan kehitykselle koko maailmassa. Jarmo oli hyvin ylpeä tästä palkinnosta.

Kuvat (1)

{"register":{"columns":[]}}